Vihdoinkin pitkä odotus, koskien maarekisterilakia palkitaan. Uusi laki on valmis ja loma-asuntojen myynti voi jatkua normaalisti suomalaisille. Presidentti Ahmet Necdet Sezer allekirjoitti uuden lain perjantaina kuudes tammikuuta. Laki julkistettiin, ku
Viimeisin tiedote asuntomarkkinoilta Alanyasta
Lehdistötiedote, lauantai 7 tammikuuta 2006Odotus palkitaan
Presidentin allekirjoitus ja lain lopullinen läpimeno oli onnen hetki kiinteistövälitystoimistoille, vihdoinkin epäselvyys laista, mikä oli vaivannut heinäkuun lopusta asti, jolloin vanha laki vedettiin pois, saatiin päätökseen ja kaikki voivat palata normaaliin päivärytmiin. Uudessa laissa rajoitetaan ulkomaalaisten maanomistusoikeutta, laki ei vaikuta normaaliin asuntokauppaan, joten jatkossakin suomalaiset voivat investoida loma-asuntoon Turkissa. – Olemme odottaneet uutta lakia useita kuukausia ja vihdoinkin voimme katsoa taas eteenpäin, ilman muttia ja selvityksiä tilanteesta. Heinäkuusta asti useat välitystoimistot ovat tehneet ainoastaan varauksia, nyt varaukset muuttuvat sopimuksiksi ja omistajuuskirjoja voidaan lähteä hakemaan. Hallinto-osastollamme on säpinää, kun sopimukset vahvistetaan ja maksut rekisteröidään, kaikki on kuitenkin positiivista ja olemme helpottuneita, että saimme toimivan lain, kertoo Pia Ratia.
Maarekisteritoimisto täyttyy omistajuuskirjojen hakijoista
Niin kuin oli odotettavissa maarekisteritoimisto, mistä omistajuuskirjat anotaan tulee olemaan erittäin kiireinen ja työskentelemään paineen alla. Välitystoimistot ja rakennuttajat hakevat omistajuuskirjoja uusille myydyille asunnoille ja monet asunnon jo ennen lakimuutosta hankkineet odottelevat omia omistajuuskirjojaan. Toivomme kiinteistön omistajilta kärsivällisyyttä, sillä systeemi ylikuormittuu ja sen purkaminen vie oman aikansa.
– Ympyrä on sulkeutunut, nyt odotamme, että omistajuuskirjoja saapuu lunastettavaksi Alanyan toimistoon. Uskomme, että asuntokauppa palautuu normaaliksi kevään aikana, kertoo Pia Ratia.
Halutessasi lisätietoja:
Pia Ratia, lehdistövastaava
Puhelin: 0090 505 7835 666
E-mail: pia.ratia@2base.com
Web: www.2base.com