Tanskalainen sanomalehti Berlingske Tidende kertoi tanskalaisten ostavan asuntoja puhtaasti sijoitusmielessä...

Edulliset hinnat houkuttelevat sijoittajia

Tanskalainen sanomalehti Berlingske Tidende kertoi marraskuussa julkaistussa artikkelissaan tanskalaisten ostavan asuntoja puhtaasti sijoitusmielessä. Kiinteistönvälittäjä Bo Thygesenin mukaan tanskalaisten innostus kasvaa jatkuvasti. Tanskassa voidaankin puhua jonkin asteisesta Turkki-buumista.
- Tällä hetkellä myymme tanskalaisille ostajille noin kymmenkunta asuntoa viikossa, Thygesen kertoo.

Turkki matkalla Euroopan unioniin
Lyhyelläkin matematiikalla voi päätellä, että Turkki on nyt kuuma sijoituskohde, sillä hinnat ovat samalla tasolla kuin Espanjassa useita vuosia sitten. Tulevat EU-neuvottelut lisäävät kysyntää entisestään, ja Turkin Rivieralta jo asuntonsa ostaneet voivat silloin onnitella itseään hyvästä sijoitusvainusta.
- Vielä toistaiseksi hinnat ovat samalla tasolla kuin Espanjassa 15 vuotta sitten, mutta heti kun EU-neuvottelut alkavat, hinnat lähtevät rajuun nousuun, Bo Thygesen muistuttaa.
Asuntobuumi kiinnostaa Tanskan mediaa
Tiedotusvälineiden kiinnostus Turkin ja Alanyan kiinteistömarkkinoita kohtaan kasvaa. Pohjoismainen lehdistö ja tanskalaiset TV-kanavat ovat kertoneet useaan otteeseen asunnon ostamisesta Turkin Välimeren rannikolta
Kuluvan vuoden aikana Tanskan suurimmat TV-kanavat tulevat nauhoittamaan useita kiinteistöaiheisia ohjelmiaan Alanyassa. Niissä 2Base Kiinteistövälityksen asuntovalikoima on hyvin keskeisessä osassa.